Sivut

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

#19 - Missä mennään

Niinpä.. Liian vähän olen blogin puolella valottanut tämän hetkistä ponitilannetta. Paljon on sen suhteen tapahtunut, mutta toisaalta ei mitään kovin dramaattista tai lopullista ei sinänsä ole käynyt.


Mikään nyyhkypostaus tästä ei kuitenkaan tule, sillä millekkään ponille ei ole sattunut mitään eikä ole mitenkään mahdotonta etten näitä poneja näkisi jatkossakin.
Allekirjoittanut näyttää saaneen +50kg, mut en mä nyt sentään vielä niin repsahtanut oo!
Eli siis, Metu suuntasi ylläpitokotiin jo kuukausi sitten, ehdin mennä sillä suunnilleen viisi kuukautta. Poni oli tosi kiva tuttavuus ja opin siltä uusia juttuja, mutta mitenkään erityisen pahalta sillä lopettaminen ei tuntunut. Menin Metua kuitenkin melko harvoin ja poniin ei tuossa ajassa ehtinyt siis kehittyä mitään suurta tunnesidettä.
Ihana poni kuitenkin, tosi symppis ja kiltti (vaikka välillä puhtia löytyikin vähän liikaakin, muistaen erään maastoreissun..). Oli tosi kiva mahdollisuus päästä menemään Metulla, etenkin kun se on niin erilainen kuin muut ponit joilla ratsastan joka tietenkin opettaa aina jotain.

Kuva siis vuoden alusta, en sentään enää Sintun selkään ole kavunnut.


Caposta onkin siis kyselty. Se lähti Ypäjälle vieroitukseen jo lokakuussa, myyty sitä ei siis ole. Capo voi kuulemani mukaan tosi hyvin ja jää aika pieneksi, ehkä pääsen sitäkin moikkaamaan Ypäjälle! Russvarsa kaverit on varmasti hyvää seuraa uhmaikäiselle naperolle.
Sinttu taas muutti samaan aikaan uudelle tallille jonka sääntöjen takia en enää jatka sillä käymistä aktiivisesti. Totesin myös, että mulla tuskin olisi riittänyt aika reissata sinne kovin usein, koska uusi talli on samalla suunnalla kuin vanhakin ja sinne menee aika huonosti julkisia. Pääsen kuitenkin moikkaamaan Sinttua lähiaikoina, sitä on kieltämättä ollut ikävä.


Noksu lähti ylläpitoon 30.11. Se tuli kaikille vähän yllätyksenä, mutta ponille etsittiin ylläpitokotia jo silloin alkuvuodesta kun mäkin kävin kokeilemassa. Nyt se löytyi ja käytiin Annan kanssa viemässä Noksu sinne. Käyn kuitenkin vielä ratsastamassa Noksua kun ehdin, koska tuolla sillä ei ole ratsastajia juuri. Ikävä on Noksuakin, mutta toisaalta mikään muu kuin paikka ei muuttunut, en ratsastanut sitä kovin vakituisesti Annallakaan.

Tämmöinen pieni tilannekatsaus vähän vanhemmilla kuvilla. Toivottavasti tämä avasi teillekkin jotka kyselitte vähän lisää, sillä vastasin kommenteissa aika nopeasti vaan tärkeimmät asiat. Kysyä saa tietenkin edelleen jos joku askarruttaa.
Ponimäärä siis väheni, mutta ratsastuskerrat eivät paljoakaan.
Sanon näin varmuuden vuoksi, että ensisunnuntain luukku saattaa myöhästyä. En oo viikonloppuna kotona ja viikolla on niin paljon tekemistä, etten ehdi kirjoittaa sitä etukäteen valmiiksi. Yritän kuitenkin saada sen julkaistua ajallaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti