Sivut

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Viimeisimmät Sinttuilut

Olin 23.1 lauantaina vuokraamassa Sinttua. Poni oli mun viimesimmän käynnin jälkeen kuskaillut pikkulapsia laukassa kentällä kun oli innostunut niin paljon. Sintullahan siis käy 2-3 pientä tyttöä pari kertaa viikossa talutusratsastuksessa mun lisäksi. Päätin siis, että eka päästetään ponista vähän energiaa pihalle, niinpä harjailtiin se mun uskollisen kuvaajan Moonan kanssa ja lähdettiin "pikkukentälle", jossa saa juoksuttaa. Eka tehtiin muutamat väistöt ja seuraamisharjoitukset ja sitten päästettiin poni juoksemaan. Ja kyllä sitä ruutia olikin melko lailla, mutta en antanut juosta itteään hikeen kun olin menossa vielä selkäänkin samalla käyntikerralla. Lopuksi tehtiin vähän herkusta luopumis harjoituksia, jotka poni teki hienosti. Sinttu kävi myös piehtaroimassa kun se tarhaa näin talvella loimella, joten päätti ottaa ilon irti lumesta.

Palattiin tallille, harjattiin Sinttu läpi ja satuloitiin. Tällä kertaa satulavyöhön ei protestoitu juuri, joka on hyvä juttu. Mentiin isolle kentälle ja nousin selkään. Sitten alkoi ponin oma show. Laitoin jalustimia ja poni keulas heti kevyesti pystyyn. Ok, vähän eteen ja jatketaan jalustinten kanssa. Sitten tuli jo vähän isompi keuliminen. Napautin pohkeet kiinni ja siitäkös Sinttu suuttu ja nousi kunnolla pystyyn. Moona toljotti vieressä kameran kanssa, mutta ei tajunnut ottaa kuvaa joten jäi ikuistamatta. Ehkä parempi vaan.. Luulin hetken, että nyt mennään nurin kun Sinttu alkoi kompuroimaan omiin jalkoihinsa, mutta saatiin kuitenkin poni takaisin neljälle jalalle. Moona tuli sitten kiristämään vyötä mun avuksi (=pitelemään ponia) ja saatiin vyö laitettua. Toiset kentällä ratsastaneet naureskeli, että ponissa vähän ruutia.

Sinttu oli jo alkukäynneissä energisen oloinen. Käveltiin kymmenen minuuttia ja otin ohjat käteen. Poni innostui heti ja otti laukalle, mutta palautin prinsessan karuun totuuteen, että ennen laukkaa työskennellään muissa askellajeissa.
Käynti sujui ihan mukavasti, tehtiin lähinnä pysähdyksiä ja taivuttelin ponia volteilla ja kiemuraurilla. Se teki oikeen mielellään töitä ja alkoi taipua vähän kyljistä ja myötäämään niskasta pariin otteeseen. Tottakai pari kertaa piti hätkähtää katolta tippuvia lumia, koska kyllähän jotain jännitystä välikäynteihinkin tarvitaan. Sinttu oli vasemmassa kierroksessa huomattavasti eteenpäin pyrkivämpi, joten keskityin vaan ponin rentouttamiseen ja taivuttamiseen. Sinttu toimikin superisti pienen työskentelyn jälkeen. Itse tajusin kuvia selatessa, että kannan käsiä melko huonosti josta johtuu luultavasti osittain Sintun päänheittely. Nojaan myös vähän liikaa taakse kun pyydän ponia esimerkiksi pysähtymään.

Ja istunta niin pielessä kun vaan voi

Ravissa poni viipotti aluksi tapansa mukaan ompelukoneravia kauheaa vauhtia, enkä meinannut ehtiä keventämäänkään. Tehtiin paljon siirtymisiä ja poni alkoikin saamaan vähitellen kärsivällisyyttä. Sinttu taipui myös ravissa kivasti, vaikka ei niskasta vielä myödännytkään. Eikä mikään ihme, kun ponilla kunnolla on ratsastettu vasta jonkin aikaa. Sinttu puski oikeassa kierroksessa vähän lapaa sisälle, joten yritin taivutella sitä ulospäin joka onnistui ihan mukavasti. Poni otti vähän kierroksia muista hevosista jotka laukkasivat ympärillä ja pitihän pienen näyttää, että kyllä 60 senttiä matalemmastakin vauhtia ja pukkeja irtoaa. Sen jälkeen ponin pään ympärillä tuntuikin pyörivän sädekehä ravailujen ajan ainakin. Olen oppinut istumaan aika nopsaan Sintun tikittävässä ravissa, mutta säädän käsillä kokoajan, jonka takia Sinttu jää vähän tyhjäksi edestä ja pää on pilvissä. Näihin toivoisin saavani mahdollisilla tulevilla tunneilla korjausta.


Laukasta ja ravista mulla ei oo kuvia, vain yksi video, kun kameran akku ei oikeen kestänyt pakkasessa. Laukkaa mentiin parilla pitkällä sivulla, koska kentän kulmat oli todella lumisia ja kentällä oli kaksi muuta ratsukkoa, joten tein vaan pari pääty-ympyrää. Videota katsellessani huomasin, että mun jalka on aika epätasainen ja en oikeen pidä alapohjetta kiinni laukassa. Pompin myös satulassa, mutta se toivottavasti korjaantuu kun totun ponin laukkaan. Ohjat valuvat mulla vähän pitkiksi laukassa, eli pitää siihen kiinnittää lisää huomiota (ja hankkia pitävämmät hanskat..). Sinttu puhkui intoa ja olisi halunnut laukata vaan lisää, mutta annoin sen lopuksi mennä yhden pitkänsivun verran molempiin suuntiin vähän reippaampaa laukkaa ja silloin tuli pari pientä pukkiakin ihan silkasta ilosta. Hassu poni, niin onnellinen kun pääsee töihin. Ei voinut kun nauraa, oli niin innoissaan.


Prinsessaponin höröttimet
Moona pääsi selkään loppuravailemaan ja silloinkin Sinttu keräsi kierroksia melko lailla, mutta pysyi ravissa kuitenkin. Moona ravaili muutamat kolmikaariset joiden jälkeen käytiin kävelemässä Sintun omistajan toisen hevosen ja vuokraajan kanssa loppukäynnit tiellä.
Oon todella tyytyväinen Sinttuun ja siihen, että se on alkanut jo näin pienen ajan kuluessa toimimaan huomattavasti paremmin kuin ensimmäisellä ratsastuskerralla. Kunhan alan käymään sillä 2-3 kertaa viikossa alkaa varmasti näkymään lisää kehitystä (ainakin jos kaikki menis kerrankin kuten heppakirjoissa). Tarkotuksena olisi myös käydä kevään aikana Sintun kanssa tunneilla ja mahdollisesti maneesilla treenaamassa Jennin ja Kostin kanssa sekä opettaa ponille uutta.

Pyytäisin myös teitä lukijoita kohottamaan vähän päätänne, uskoisin 35 lukijasta (ja ilmeisesti rekisteröitymättömiä lukijoita on vähintään saman verran) vähän jotain kommenttia irtoavan!