Sivut

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

#22 - Viimeiset

Jee, ongelmat bloggerin kanssa korjattu!
Eilen me kisattiin Paavon kanssa meidän viimeiset yhteiset kisat, koska oon nyt siis lopettamassa ratsastuksen siellä. Jatkan kyllä Paavon hoitamista ja saan ehkä muutakin tekemistä jos suunnitelmat toteutuu! Haluan kertoa asiasta tarkemmin ja selvitellä muutenkin ajatuksia kirjoittamalla, mutta ne jääkööt erilliseen postaukseen, kun etenkin instagramissa asiasta on kyselty jonkinverran. Lyhyesti kuitenkin ponilla alkaa olla jo ikää eli sillä ei voi enää niin paljoa kisata ja tehdä rankempia juttuja. En myöskään oikeen enää kehity sillä ja se on aika pieni mulle aktiiviseen menoon.
Kuvat postauksessa taattua maneesilaatua..


Tosiaan, niistä kisoista! Meidän piti mennä alunperin Kn Special, mutta todettiin, ettei Paavolla taida enää riittää kunto siihen. Helppo C luokkaa ei ollut, joten mentiin raviohjelma Piaffe. Viimekerrasta olikin aikaa neljä vuotta, haha. Paavo oli tosi jees verkassa, taivuttelin sitä paljon, tein temponvaihteluja ja siirtymisiä. Sain sen hyvin kuulolle, mutta poni kyttäsi tosi paljon yhtä kulmaa.
Ihana, viilentävä sade (not) iski heti kun astuttiin maneesista ulos odottamaan radalle pääsyä, mutta onneksi toi ohjelma on niin lyhyt, että päästiin pian takaisin sisälle.


Radalla Paavo oli vähän enemmän pohkeen takana kuin verkassa, kuten aina. Muuten Paavo oli hyvä ratsastaa ja rata sujui hyvin, vaikka se yks kulma edelleen vainosi poniparkaa. Yksi vähän huolimaton tie tuli ja siirtymiset ois voineet olla tarkempia, mutta annetaan nyt ratapaperin puhua mun puolesta. Tuomarina oli Ulla Nurmi. Arvostelu oli monen mielestä aika tiukka, mutta mun mielestä hyvä vaan. Prosentteja tosin tuli vaan 60,95% ja oon saanut paremmat prossat samasta luokasta sillon yheksän vuotiaana ja varmasti huonommalla radalla, joten ehkä ainakin luokkaan nähden oli aika tiukkaa. Ei
mua kuitenkaan haittaa, aina voi itse ratsastaa paremmin, siinähän se idea on.


1. L  Radalle harjoitusravissa - 7.0, hienosti ratsastettu
    I   Käynnin kautta pysähdys-tervehdys
2.     Käyntiä
    C  Oikealle, ennen M:ää kevyttä ravia - 6.5, oikein hyvin, suora, siirry aktiivisemmin raviin
3. RSR  Keskiympyrä oikealle - 7.0, hyvä asetus, tahdikas
4. EM  Koko rata leikkaa, I:ssä kevennyksen vaihto - 6.5
5. SRS  Keskiympyrä vasemmalle - 5.5, enemmän asetusta alussa, symmetrisempi ympyrä
6. L  Harjoitusravia - 6.0
7. BIH  Koko rata leikkaa, I:ssä 4-6 askelta käyntiä, harjoitusravia - 6.0, aktiivisempi siirtyminen
8. C  Käyntiä - 6.0
9. R  Pysähdys 4 sek. - käyntiä - 7.0, hyvä ja rauhallinen pysähdys
10. L  Harjoitusravia - 5.5, siirtyminen myöhässä
11. SR  Radan poikki, vasemmalle - 6.0, vähän enemmän asetusta kaarteeseen
12. H  Käyntiä - 6.5, sulava
13. S  Vasemmalle - 5.0, oikaisee
      I   Vasemmalle
14. G  Pysähdys - tervehdys, käyntiä - 5.5
15. C  Vasemmalle
      HIB  Radalta vapaassa käynnissä - 6.0, rento
92.p
1. Ratsastajan istunta ja apujen käyttö  x2 - 6.0
2. Ratsastajan vaikutus hevoseen, ratsastajan ja hevosen harmonia  x2 - 6.0
3. Oikeiden teiden seuraaminen  x2 - 6.0
36p
Erittäin kuuliaisen oloinen poni. Hyvin ja tarkasti ratsastettu, jatka samaan malliin.
Yht. 128p, 60,95.


Tällä radalla meille kuitenkin irtosi luokan voitto, 1/8! Olin aika yllättynyt ja tietenkin iloinen, ihana muisto vikoista kisoista meille. Paras poni Ihana Lissu oli auttelemassa kisoissa, letittämässä ponia ja videoimassa, onneksi!



Kisojen jälkeen suunnatiin vielä Mintulle. Siellä on kenttä ja tallipiha ihan luistinrataa, mutta onneksi tallilla on myös ponien yksi kesätarha, jossa voi tehdä ees jotain. Minttu on ollut nyt vähän jäykkä, kun sen tarhassakaan ei oikeen voi liikkua kunnolla. Torstaina poni oli aika vastusteleva, mutta eilen jo parempi.


Oon vaan mennyt tosi rennosti, taivutellut ja tehnyt siirtymisiä, kun ei sen tarhan pohja oikeen muuta salli. Oon koittanut venytellä Mintun tosi hyvin ja tietenkin kävellä paljon alkuun ja loppuun. Sain äidin nappaamaan pari kuvaa meistä lauantaina, mutta sen tarkemmin mulla ei nyt oo kerrottavaa.



-Saana

2 kommenttia:

  1. Oi että, onnittelut tuosta voitosta! Todella suloinen poni :3

    welifedream.blogspot.fi

    VastaaPoista