Sivut

tiistai 24. tammikuuta 2017

#21 - Ja niin sanoi blogger itsensä irti

Ihan ensimmäisenä, hyvää vuotta 2017 teille kaikille! Mun arki on alkanut ihan hyvin, oltiin Tallinnassa heti uudenvuoden jälkeen juhlimassa mun synttäreitä viikon myöhässä, koska ne meni sängyn pohjalla influenssassa.. Voi että kun tekis mieli postata, mutta tääkin postaus on nyt puhelimella tehty enkä tällä jaksa mitään kovin pitkää alkaa kirjoittamaan. En tosiaan tiiä missä vika on, mutta meidän millään koneella ei toimi blogger. Tai siis toimii, mutta kirjoittaminen ei onnistu. Kun oon kirjoittamassa postausta ja tallennan sen niin blogger ilmoittaa, että tallentamisessa tapahtui virhe ja heittää mut ulos sivulta. Kun palaan takaisin, on postauksesta poistunut kaikki muutokset. Oon ollut niin ärsyyntynyt, kun nyt ois viimein aikaa ja hyvä motivaatio kirjottaa niin tottakai näin käy. Laitoin kuitenkin palautetta ja toivon, että asia korjaantuu.


Toki oon käynyt kaikki pahimmat kauhuskenaariot mielessä blogin poistumisesta viiruksiin, mutta eiköhän tää tästä. Pieni pessimisti sisälläni kuitenkin heräsi ja tallensin kaikki blogin tiedot sun muut varmuuskopioina muualle. Toivon tosi paljon, että tilanne korjaantuisi viikonloppuun mennessä, koska saan varmaan pitkästä aikaa mulle kunnolla kuvaajan Mintulle ja sen lisäksi mulla ja Paavolla on koulukisat.


Olin viikonlopun Sinin luona ja moikkaamassa Tuuttia. Käytiin hiitillä lauantaina, poni oli ihan super etenkin siihen nähden, että sillä ei ole ajettu hetkeen kunnolla. Saatiin hyviä aikoja, paras oli 3.10 eli melkeen 15s parempi kuin Tuutin virallinen ennätys! Sunnuntaina pääsin ponin selkään pitkästä aikaa, se tuntu tosi kapealle ja pienelle Mintun jälkeen. Hetki piti totutella, mutta sen jälkeen meni tosi kivasti! Kuvia ei ole ratsastuksesta kuin pari, kun kameran takana oli Emmi joka kuvas mun kameralla ekaa kertaa. Oli siis tosi kiva viikonloppu!



Mulla on mennyt Mintun kanssa tosi kivasti, hyppäämään ei ole päästy, mutta koulupuolella sujuu paremmin kuin pitkään aikaan. Oon alkanut löytää ihan uusia nappuloita ponin ratsastamiseen. Se hikoaa edelleen nopeasti eikä jaksa kovin kauaa työskennellä peräänannossa tai muuta, mutta oon oppinut tosi paljon Mintun ratsastamisessa. Hanki on tosi hyvää kunnonkohotusta! Tallille kulkevat julkiset on nipistäneet aikataulujaan aika paljon, mutta onneksi asiat näyttävät nyt selviävän.


Kokeilin yks päivä huvikseni, hoksaako Minttu nostaa jalkaa jos sitä koskettaa. Sille on taidettu opettaa tätä ennen, koska poni hoksas heti idean!

Paavon kanssa jutut on muuttumassa aika paljon pian, haluan kertoa siitä enemmän ihan omassa postauksessaan, mutta poni ei ole lähdössä kuvioista todellakaan.
Ollaan myös mietitty, että alkaisin vuokraamaan taas jotain muutakin ponia. En mitenkään varsinaisesti oo etsinyt, koska ratsastettavia kyllä riittää jos siltä tuntuu, mutta pitää vähän katsoa. Kerron siitä kuitenkin enemmän jos/kun asia tulee ajankohtaiseksi.


Hepparintamalla menee siis melko hyvin, oon saanut mennä aika paljon kavereiden ja tuttujen poneja. Blogin suhteen mulla on paljon kirjoitettavaa josta oon tosi innoissani. Sormet ja varpaat ristiin, että tää alkaisi taas pelittämään.
Postauksen muut kuvat on Mintulta viimeviikolta!


Tällänen pieni sekamelska postaus kuulumisista, mutta oli pakko päästä ilmoittamaan että hengissä ollaan kirjoittamaan kun oli niin paljon kerrottavaa!

-Saana

2 kommenttia:

  1. Ootpas venähtäny! Olisi kiva nähdä enemmän ratsastuskuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo 150 lähestyy jo! Ratsastuskuvia yritän saada parhaani mukaan, Paavolta mulla on kyllä maneesikuvia, mutta ei ne kovin julkaisukelpoisia ole. Mintulle koitan saada kuvaajan ja viikonloppuna varmaan taas onnistuukin, oon siellä arkisin niin myöhään ettei kuvista tuu mitään. Kiitos kommentista❤

      Poista