Sivut

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Estetunti 13.4

Keskiviikkona oli vuorossa pikkuesteitä Paavon kanssa. Poni oli päässyt hyppäämään tänä vuonna vaan pari kertaa ja se oli ihan innoissaan, etenkin kun mentiin ulkona ekoja kertoja. Oli tosi lämmin ja mulle tuli hupparissa kuuma, ponikin oli vähän hikinen tunnin jälkeen vaikka se onkin klipattu.. Oltiin molemmat etenkin alussa aika ulalla, Paavo ois halunnu mennä vaan kovaa ja mä en saanu askeleita sopimaan kun sarjaväli oli tarkoitettu isoille poneille. Ihan hyvin se kuitenkin lähti myöhemmin sujumaan.
 Lämpättiin laukannostoilla ja kevyessä istunnassa laukan temponvaihtelulla, Paavo ei aluks reagoinut ollenkaan ja halusi vaan mennä kovaa, mutta lähti se sujumaan kun sai avut kunnolla läpi. Se kuunteli kuitenkin alusta asti muut avut, paitsi hidastavat tosi hyvin eikä tehnyt juuri omiaan. Lämpättiin aika kauan, kun hyppytauko on ollut pitkä meiän ryhmässä.



Alotettiin hyppääminen puomi-ristikko "sarjalla". Väli oli tosiaan tarkoitettu isoille poneille ja siihen tuli muutama huono paikka, kun en saanut ponia sopivaan kohtaan. Meiän piti laskea askeleet joka kerta ja Paavolla siihen tuli viisi, kaks kertaa poni yritti nelosella ja kerran kutosella. Kun pari kertaa oltiin tultu sain ponia vähän paremmin kiinni ja sain vaikutettua siihen paremmin. Meidän piti "joustaa" istunnalla tosi paljon ja olla melkeen kevyessä istunnassa koko ajan. Mulla ei pysynyt oikeen jalka ekoissa hypyissä paikallaan ja siksi Paavo valui aika paljon ulos.

Otettiin ehkä viis kertaa toi "sarja" ja sit siihen lisättiin toinen ristikko kaarteen jälkeen. Paavo hyppäs superisti, mut kiihdytteli aika paljon ja sai oikeesti tehä töitä, että sai hyvään paikkaan vaikka este oli noin pieni. Tätä hankaloitti se, että ei saatu vieläkään istua satulassa esteiden välissä. Edelleen piti laskea askeleet kaikista väleistä, sarjalle edelleen se viis ja tokalle ristikolle tuli yheksän, pari kertaa tultiin kaheksalla eikä sekään huono ollut. Nyt mun jalka pysy paremmin kiinni, mutta tokalla ristikolla melkeen aina nojasin koko painon oikeelle joka kostautu sillä, että ajauduttiin aika reunaan pari kertaa ja mun jalkakin valu ihan ihmeellisiin asentoihin ja jalustimet tuntu ja näytti eripitusilta.. Tultiin pari kertaa sisään vastalaukalla, mutta sain vaihdettua ne aina viimestään ekalla ristikolla.
esim. tässä kuvassa nojaan oikeelle jonkin verran ja myös oikeen puolen jalustin näyttää pitkältä.

Lopussa lisättiin tehtävään vielä yks pieni pysty, joka oli ehkä 40cm. Tultiin se "salmiakkikuviona" eli otettiin raville toisen ristikon jälkeen ja tehtiin salmiakin mallinen kaarre jonka jälkeen nostettiin laukka ja tultiin este. Kaarteen ajan asetettiin ulos. Hankala selittää, videolta näkyy paremmin se vaikka siinä kaarre onkin vähän oudon mallinen. Paavo tuli yllättävän hyvin raville loppua kohden, alussa ei ois malttanut hidastaa. Ehittiin tulla tää vaan pari kertaa, ihan hyvin meni koko tehtävä. 













Oon ihan tyytyväinen tuntiin, ainakin oli hauskaa. Vähän oltiin kyllä pihalla molemmat, mutta eiköhän pienellä treenillä päästä taas kisoja varten paremmin kärryille.


Loppuun vielä pieni video tunnilta, videota on vaan parista hypystä kun kuvaaja pääs paikalle vasta puolessavälissä tuntia.

13 kommenttia:

  1. Shettikset on aina niin suloisia ♥ Tuo vaaleansininen väri sopii hyvin tälle ponille! Kiva postaus, tuo video oli kiva lisä :)

    welifedream.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Suosittelisin pikkuhiljaa vaihtamaan isompiin poneihin :) oot nimittäin kasvanu ihan sikana! :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän ne mun opettajat siitä sanois jos alkaisin pitkä olee, ei ole sun asiasi pitää siitä huolta anonyymina etenkään.

      Poista
    2. Ja tosiaan oon 143cm ja painan alle 30kg joten en oikeen usko et mul on viel mitään huolta😂

      Poista
    3. Et kehity noin pienillä puska poneilla mihinkään. Suosittelisin ettiään kunnon ponin jolla voisit valmentautua ja oman tahdon mukaan kisata. Ei nuo tappijalat sua pitkälle vie kun ite alat kasvamaan hurjaa vauhtia.

      Poista
    4. Shettiksiä kyl löytyy tosi osaaviakin eikä mul pitäis enää tulla kasvpyrähdyksiä (= jään melko varmasti reilusti alle 160cm) eli ihan hyvin köröttelen mun puskashetuilla vielä pari vuotta. Arvon anonyymille ei myöskään kuulu se mitä haluun mun harrastuksella tehä, kaikilla erilaiset tavoitteet ja niitä pitäis kunnioittaa.

      Poista
    5. Oot vielä niin nuori ettet voi tietää minkä pituseks tuut. Sun ikäset on suunnilleen tota kokoluokkaa. En mitenkään pahalla tota tarkottanut mutta vinkkinä annoin.

      Poista
    6. Oikee hyödylline vinkki on kyllä ja en tiedä miten hyvin mut tunnet ku mun elämästä tunnut tietävän. Mulla on otettu pituuskasvuun liittyen yli 20 pituuskasvuun liittyvää koetta ja testiä jalkaleikkausta varten joten nyt jo riittäis toi😂 Ei tietenkää varmaks voi tietää, mutta yli 160cm tuun todella pienellä mahollisuudella kasvamaan.
      Ja ihan et saisit vähän lisää mietittävää niin mulle on tulossa ratsastettavaks vielä yks shettis 😌
      ps. tunnen kaks mun pitusta/lyhyempää kutosluokkalaista koska tosi monilla on jo ollut vika kasvupyrähdys niinkun mullakin ja monet on yli 155cm pitkiä. Kakkosluokkalaisia tulee enemmän mun kokosena vastaan😉

      Poista
  3. Joo oon samaa mieltä, Saana voi ihan hyvin mennä vielä shettiksillä. Itsekkin ratsastan n. metristä shettistä (olen n. 150 pitkä) ja valmentajat sanovat että alan olemaan hieman pitkä, jonka takia lopetan ponin vuokraamisen syksyllä��. Ja shettiksilläkin voi kehittyä ihan yhtä hyvin kuin 170hevosella. ☺

    VastaaPoista
  4. Et oo kyllä millään tavalla pitkä :D harvoin näkee edes alle 155cm shettisratsastajia eivätkä hekään ole pitkiä :)

    VastaaPoista