Sivut

lauantai 26. maaliskuuta 2016

10 syytä ihastua shetlanninponeihin

Pari viikkoa oon nyt viettänyt neljän seinän sisällä, ensin influenssan ja sitten angiinan ja korkean kuumeen kanssa. Tallilla ei siis ole tullut käytyä, joten ei ole ollut oikein kirjoitettavaa. Kysymyspostauksen kuvaamisesta ei tietenkään tullut mitään kurkkukivun takia. Nyt kuitenkin olo on jo vähän parempi ja ajatus kulkee taas, joten eiköhän tää jo parempaan päin oo menossa. Mulla piti olla tänään Paavon kanssa esterataharjoitukset, mutta kuume nousi ihan yhtäkkiä aamulla ilmeisesti antibioottien takia sellasiin lukemiin, että makasin puoleen päivään asti sängyssä. Nyt kuitenkin itse postaukseen.
Postauksen kuvat ovat joko minun, vanhempieni, Jennin tai Eeva Vaahteran ottamia ellei kuvassa toisin mainita.


Shetlanninponi, monen ensimmäinen kosketus hevosmaailmaan. Monet myös siirtyvät näistä poneista isompiin viimeistään, kun pituutta on sen verran, että jalat tippuu niin pahasti ponin mahan alle, ettei pohkeiden antaminen olekaan niin helppoa enää. Näin ei ole mulle käynyt, enkä varmasti ole ainoa. Olen ollut aina melko lyhytkasvuinen ja kun viime kesänä sain ilmeisesti viimeisen kasvupyrähdykseni ollaankin sitten ravattu lääkärissä ottamassa testejä joiden mukaan pituutta ei myöskään tule kuin enintään 10-15cm. Saatan jäädä jopa alle 150cm pituiseksi, jos mun pituuskasvu päättää tehdä stopin muutaman sentin jälkeen. Tämän takia olen (ja tuun luultavasti aina olemaan) shettiksille sopiva eikä jalat tipu kauhean alas edes Sintulla, jolla on korkeutta ehkä hikiseen 95cm. Joten otetaan kaikki ilo irti, miksi luopua rodusta johon ihastuin jo 9 vuotta sitten? Toki näiden kanssa voi puuhata niin paljon muutakin kuin ratsastaa, mutta se taas on jo kokonaisen postauksen pituinen juttu. Postauksessa saattaa olla pientä sarkasmia ja huumoria havaittavissa, joten käytäthän näitä molempia lukiessasi tätä
Tässä siis 10 syytä miksi ihastuin shettiksiin ja miksi sinunkin pitäisi jos et ole jo!

1. Shettikset tekevät arjesta hauskempaa
Mikäs olisikaan kivempaa kuin pyydystää ponia pitkin tallia ja olla huolesta kipeä kun ponisi on syönyt tallin kaikkien hevosten edestä? Koet varmasti unohtumattomia kokemuksia pienen ponikaverisi kanssa!

2. Pienikin este on shettiksen selästä katsottuna vähintään 150cm
Ja jos itse et uskalla hypätä korkeaa estettä, voit perustella sen aina ponisi koolla.

3. Keräät katseita vähintään yhtä paljon kuin jos ratsunasi olisi Totilas
"Voi eiih miten söpö!" "Ihana" "Niin sulosta kun joku kisaa shettiksellä" "Apua miten pieni ja ihana"

4. Ei se poni tunnukkaan niin pieneltä kun sen ego on joka tapauksessa yhtä iso kuin kaverisi estehevonen
Allekirjoittaneen poni ei hyväksy muita hevosia viittä metriä lähemmäs itseään.

5. Kaverisi saavat sittenkin koiran ulkoilutus seuraa
Vaikka et sitä koiraa saisikaan..
6. Tutustut naapureihin varmasti..
..pahoitellessasi heidän pihan omenapuun karua kohtaloa.
7. Kärsivällisyytesi kehittyy aivan yllättäen
Nimittäin shettikset eivät myöskään tee mitään, mikä ei niitä huvita. Paras siis vaan alistua ponisi tahtoon.

8. Ponisi on matkakokoa
Ai miten niin ponia ei saa pakata käsimatkatavaroihin? Ei siitä vaivaa olisi..

9. Opit elämään hetkessä
Onnistumiset ovat nimittäin valtavia onnen hetkiä ja ponisi myös palauttaa sinut niistä melko nopeasti maanpinnalle.

10. Et pääse shettiksistä koskaan eroon kun kerran rotuun kiinnyt
Parempaa poni- ja halikaveria et löydä 





















Nyt sinun pitäisi olla jo 100% varma, että shettis on pakollinen osa jokaisen elämää ja potea valtavaa pikkuponi kuumetta.


10 kommenttia:

  1. Tää on hyvä🤗
    Shettikset vaa on nii<3

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Haha näiden kanssa ei voi kyl ikin tietää mitä tapahtuu 😄

      Poista
  3. Shettikset ovat kyllä niin ihania ! Sulla on onnea kun saat ratsastaa pikkuisilla. Itse olen 160 cm pitkä ja shettiksillä ratsastaminen alkaa olla mun osalta ohi.

    VastaaPoista
  4. joo ei tuu ainakaa tylsää näitten kaa😂💕✌🏻️

    VastaaPoista